Jalkarättien sävyisessä maassa

Teos: Karin Smirnoff: Lähdin veljeni luo (Tammi, 2021)

Suomennos: Outi Menna

Äänikirjan lukija: Satu Paavola

Hahmo nimeltä Jana Kippo on taatusti jo ilmiö kirjoja kuluttavassa Ruotsissa, mutta itse kuulin hänestä vasta kolmisen päivää sitten. Karin Smirnoff (s. 1964) on kotiseudulleen Västerbotteniin muutama vuosi sitten paluumuuttanut toimittaja, joka on breikannut suuresti tuoreella sukuromaanitrilogiallaan. Lähdin veljeni luo on ollut August-palkintoehdokkaana, ja sarjalla on jo runsaasti faneja. Enkä ihmettele, miksi. Itsellänikin on innossani pitelemistä: haluaisin lukea putkeen sarjan muutkin osat, mutta suomennettua jatkoa on luvassa vasta ensi vuonna.

En ole varma, pystynkö seuraamaan tätä kohtuullisella ruotsin taidollani. Yleensä luen ainakin yhden ruotsinkielisen romaanin vuodessa, mutta tässä oli äänikirjana kuullun ymmärtämisen haasteita jo suomeksi. Outi Mennan käännös on loistava, se tavoittaa Smirnoffin vanhahtavan poljennan ja murrepuheen. Teos vaati silti suurempaa keskittymistä varsinkin ajanjaksojen vaihtelun suhteen. Kuuntelin kirjaa läpi kaksi ja puoli kertaa, viimeisellä puolikkaalla vain fiilistelyn vuoksi.

Kirjassa keskiössä ovat Kippon nelikymppiset kaksoset, Jana ja Bror, jotka eivät ole tavanneet aikoihin. Bror on jäänyt pitämään kotitilaa, ja Jana on viettänyt levotonta kulkurin elämää ympäri Ruotsia. Hän on kuvataiteilija, joka on tottunut elättämään itseään hanttihommilla. Kotikylään saapuessa hän hakee kotiavustajan tehtävää pääsiäisyönä punaviinipöhnässä. Paikka on luonnollisesti hänen, sillä hän on todennäköisesti ainoa hakija, eikä työnantajalla seurakunnalla ole varaa olla nirso.

Teoksen takaumat Kippon perhe-elämään 80-90-luvuilla ovat superahdistavia, käsittelee hän teos teemoista rankimpia, insestiä ja perheväkivaltaa. ”Taattona” esiintyvä isä on kotityranni karmeimmasta päästä, joka kiristää tytärtään vaikenemaan kohtauksista navetan maitohuoneessa. ”Äitimuori” pakenee tilannetta uskonnolliseen kuplaansa, hän on ottanut aikuiskasteen mormonikirkossa. Samaan aikaan hän tarjoilee viikonloppuisin miehelleen viinaksia pitääkseen tätä edes siedettävällä tuulella. Perheen ainoa onni on se, että taatto on matkatöissä satamassa maatilan hoidon rinnalla ja palaa terrorisoimaan perhettään vain viikonloppuisin.

Teoksen nykyisyys on jo asteen toiveikkaampi, vaikka Bror on juomassa itseään kuoliaaksi isältä oppimallaan tyylillä. Muutenkin kuolema korjaa kylän keski-ikäisiä asukkaita, ja näissä kuolemissa on myös dekkarin siemeniä. Muun muassa Janaa edeltäneen kotihoitaja Marian kuolintapauksessa on paljon mystiikkaa, ja kuolemantuottamuksesta epäillään niin Broria kuin John-nimistä kuvataiteilijaa, uhrin ex-miestä, jonka kanssa Janalla on sutinaa. Muutenkin meininki Smalångerin tunkkaisessa kyläpahasessa on hyvin sisäsiittoista, kuten kuvitella saattaa. Kylän nimi on kirjailijan oma väännös, mutta seutuja tuntevat löytävät sille vastineen Robertsforsin kunnasta Uumajan läheltä.

Innostuin eniten Smirnoffin kirjoitustyylistä, joka sai minut oudolla tavalla ihastumaan tähän kylään, jossa en kuitenkaan heti ensimmäisenä haluaisi vierailla. Omasta näkökulmastani kiinnostuin eniten juuri nykypäivän työelämän kuvauksesta, ja Janan lisäksi muista kotiavustajakollegoista. Tästä naisarmeijasta harva on motivoitunut hoitotyöstä, vaan pakotettu duuniin, koska muutakaan ei ole tarjolla. Varmasti ilmiö tunnetaan myös Suomessa, mutta tämän ammattikunnan asema tuntuu kuvauksen pohjalta erilaiselta kuin meillä. Jo se, että hoitotyö on seurakunnan organisoimaa, antaa sille liiallisia uskonnollisia merkityksiä.

Kirjan mielenmaisema on taatusti lähempänä Suomen Pohjanmaata kuin Tukholmaa, ovathan nämä ”Bottenit” vain lyhyen merimatkan päässä toisistaan. Suurta symbolista arvoa kirjassa saa sivustavedettävä kustavilainen puusohva, ja pitkät räsymatot, joiden kutominen kuuluu kylän naisten pyhiin velvollisuuksiin. Monet hahmot asuvat vanhoissa sukutaloissaan, ja John autiotalossa, johon ei ole vedetty sähköä. Näin ollen tunnelmat ovat paikoitellen antiikkiset, enkä aina muistanut, millä vuosikymmenellä elettiin.

Tämä teos on alkuvuoden lukemistoistani parhaimmasta päästä, ja vieläkin sen jotkut juonenkäänteet aiheuttavat minulle päänvaivaa. Sarja ilmeisesti jatkuu Janan äidin tarinalla, ja vierailulla hoitokotiin, jossa tämä edelleen elää kitkuttelee. Muutenkin teos jätti monia kutkuttavia cliffhangereita, mikä on onnistuneen sarjan aloituksen merkki.

5 kommenttia artikkeliin ”Jalkarättien sävyisessä maassa

  1. Kuulostaa minun makuuni olevalta kirjalta. Jossain vaiheessa luin todella innolla kaikenlaisia inhottavia perhe- ja sukutarinoita, mutta sitten ne jäivät ehkä vähän sivuun. Minua kiinnostaa todella paljon sukulaissuhteisiin perustuva valta, vallankäyttö ja valtarakennelmat. Ja se, miten ihmiset pettyvät elämäänsä: tyytyvät johonkin, alistuvat asemaansa, jäävät paikoilleen, eivät lähde, pakene tai muuten vain laita kovaa kovaa vastaan. (Toki ne valta-asemat vaikuttavat, eihän selvää auktoriteettia vastaan aina voi tai pysty kapinoimaan.)

    Laitan siis lukulistalleni, kiitos vinkistä!

  2. Tämä ei nyt välttämättä ainakaan vielä herättänyt sormia syyhyttävää halua lukea tätä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toisaalta tuo mainitsemasi aspekti siitä, että kirjan maisemat ovat lähempänä Suomen Pohjanmaata kuin Tukholmaa, on kyllä kiinnostava.

  3. Etsimme lukupiiriimme vielä yhtä kirjaa kevätkaudeksi ja Karin Smirnoffin teos on ehdolla. Bloggauksesi pohjalta kirja vaikuttaa jotenkin samalta kuin Nina Wähän Testamentti. Just nyt nämä juopot insesti-isät eivät ole sitä, mikä minua kiinnostaa, toisaalta tuo vanhahtava kieli ja tapojen kuvaus toisella puolella Pohjanlahtea saattaa houkutella. Äänestämme lukupiirissä alkuviikolla, saas nähdä, miten Karinin käy!

  4. Itse aloittelin juuri tätä ja vaikuttaa kiinnostavalta. Vähän työlästä lukemisen tekee se, että kirjailija ei ole päättänyt hyödyntää ollenkaan isoja alkukirjaimia, pilkkuja, kysymerkkejä tai muutakaan. Mutta erikoinen tunnelma saa minut kyllä jatkamaan tämän parissa.

    • Kun kerrot tekstin erityispiirteistä, ymmärrän, ettei tämä kirjasarja pääse edukseen äänikirjana.

      Itse olen nyt jämähtänyt äänikirjoihin siksi, että teen käsitöitä ja fyysisten ongelmien vuoksi. Niiden kuunteleminen myös rajoittaa minua lukijana. En esim. näe kiinnostavaa ortografiaa tai muuta kokeellisuutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s