Teos: Vivian Gornick: Kiinni toisissamme (Gummerus, 2021)
Suomennos: Arto Schroderus
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Maailmassa on paljon feministisiä kirjaklassikkoja, jotka ovat menneet ohi tutkani. Jossain vaiheessa elämää tutkin feministisiä omaelämäkertoja, mutta vuonna 1987, jolloin Vivian Gornick (s. 1935) julkaisi teoksensa Fierce Attachments, en vielä ollut kovin tiedostava. On myös kiinnostavaa, että kirja on suomennettu näin pitkällä viiveellä, mutta sen täytyy liittyä jotenkin kustannusmaailman trendeihin.
Kirjan nykyisyydessä eletään 1980-lukua, jolloin keski-ikäinen, eronnut toimittaja Vivian käy usein pitkillä kävelyillä äitinsä Bessin kanssa. Bess on ensimmäisen polven venäjänjuutalainen emigrantti, joka on päätynyt maahan nuorena tyttönä. Hänen elämäänsä on kuulunut tiiviisti kommunistisen puolueen jäsenyys, mutta poliittista aktiivisuutta on hillinnyt avioliitto. Bess on kuitenkin jäänyt leskeksi jo 46-vuotiaana, ja elänyt sen jälkeen elämäänsä suruun kietoutuen. Äidin käsitykset rakkaudesta ovat ristiriidassa hänen poliittisen taustansa kanssa, ja perinteisen juutalaisen naisen malli nostaa päätään hänen persoonassaan, vaikka hän ei harjoita uskontoa.
Jos kirjaa lähtee lukemaan vähäisillä taustatiedoilla, kuten itse tein, voi olla välillä vaikea tunnistaa, mille vuosikymmenelle tämän bronxilaisen voimakaksikon muistot sijoittuvat. Kirja onkin äärimmäisen taidokas läpileikkaus 1900-luvun historiaan, sillä siinä käydään läpi myös aikoja ennen Vivianin syntymää. Vivian on jo uraa tekevä aikuinen 60-luvun opiskelija-ja hippiliikkeen nostaessa päätään, joten tämä ei ole ensisijaisesti kertomus seksuaalisesta vapautumisesta, eikä edes feministisestä liikkeestä. Sen sijaan se kertoo juutalaisesta kulttuurista, työväenluokan naisten yhteisöllisyydestä ja tiiviistä äitisuhteensa, joka on välillä ajaa molemmat hulluiksi.
Bess on äiti, joka toki haluaa tyttärelleen parasta. Itse hän ei ole voinut opiskella, joten tyttären koulutus on hänelle ykkösasia. Vivian pääsee 17-vuotiaana City Collegeen, joka on yleinen työväenluokan suosima opinahjo. Kuitenkin opintojen aikana kokemuksellinen railo äidin ja tyttären välillä alkaa syventyä, ja pahimmat riidat käydään akateemisesta kielestä. Äidin on vaikea sulattaa sitä, että hänen tyttärensä sanavarastoon on tullut sanoja, joita hän ei ymmärrä. Tämä on huomattavasti kuormittavampaa kuin tyttären miessuhteet, joista riitely ei ole yhtä murhanhimoista.
Kerrostalo, jossa Vivian kasvaa, on enimmäkseen juutalaisten asuttama, mutta muita etnisyyksiä tutkitaan naapurustossa uteliaisuudella. Äidin ystävistä merkittävin on nuorena leskeksi jäänyt ukrainalaistaustainen Nettie, jonka lapsen isä oli juutalainen. Nettie elää elämäänsä juutalaisyhteisön liepeillä, sillä hänellä ei tunnut olevan muutakaan kotia. Bess tarjoutuu avuliaasti lapsenvahdiksi ja auttaa muutenkin tätä epäkäytännöllistä naapuriaan kotitöissä. Vuosien varrella suhde kuitenkin kääntyy mykkäkouluksi, sillä Nettien seksuaalinen käyttäytyminen ylittää sopivuuden rajoja. Riitaa aiheuttaa myös Bessin kommentit työssä käymisestä, sillä Nettie ei köyhyyden keskellä ole kiinnostunut työelämästä. Hän elää tuon ajan marginaalisella työttömyyskorvauksella, ja lukuisten yövieraiden sponsoroimana.
Vivian näkee naapurinsa seksielämää useaan otteeseen, ja kokee Nettien mentorina naiseuden saloihin. Kun Nettiellä ei ole miesvieraita, hän kuluttaa aikaa keittiössään virkaten pitsejä. Vivianille naapurin käsitöiden tekemisen seuraaminen edustaa leppoisaa kodikkuutta, sillä hänen oman kotinsa tunnelmat ovat paljon kiihkeämmät.
Kiihkeys onkin peritty ominaisuus, joka seuraa Viviania myös parisuhteisiin. Muutaman vuoden hän onnistuu asumaan Kaliforniassa, mutta palaa New Yorkiin jo kolmikymppisenä avioeronsa jälkeen. Elämään mahtuu myös yksi äärimmäisen kiihkeä suhde nuoruuden ihastuksen Davyn kanssa – juutalaismiehen, jonka luulisi miellyttävän myös äitiä. Tämä mies kuitenkin hurahtaa ortodoksijuutalaisuuteen, ja muuttuu ahdasmieliseksi korvakiharatyypiksi.
Kirja ei ole menettänyt tenhoaan kohta 35 vuoden hyllyelämän aikana, vaan taatusti löytää uusia lukijoita tässä maailman ajassa. Itseäni kiinnosti eniten perheen kommunistiset yhteydet, vaikka tämä ei ollutkaan kirjan keskeinen teema. Ajattelin kirjaa lukiessani myös Emma Goldmanin uraa ja kirjallista tuotantoa – naisen, jonka oli pakko jättää rakas New York poliittisena pakolaisena. Gornickin perheessä poliittinen toiminta on maltillisempaa, mutta ilmeisen systemaattista.
Syksyllä luin mielenkiinnolla Elizabeth Gilbertin teoksen Tyttöjen kaupunki, joka käsittelee naisten asemaa New Yorkissa toisen maailmansodan aikana, ja uusia työllistymisen mahdollisuuksia. Tässä kirjassa sota ei ole keskiössä, sillä Gornickin aktiivisen muistelun aika alkaa vasta alakouluiästä, jolloin sota on jo loppunut. Silti kirja kuvaa samaa ilmiötä, naisten yhteisöä, jossa miesten rooli on marginaalinen.
Kirjaa suosittelen varsinkin niille, jotka etsivät amerikkalaisia vaihtoehtohistorioita. Toki New Yorkin juutalaisten tarinoissa on myös paljon ”valtavirtaista” historiaa, mutta varsinkin työväenluokan näkökulma tuntui tässä raikkaalta. Kirjan taustalta voi kuulla myös ripauksia jiddischiä ja venäjää, ja muutenkin juutalaisen elämänmenon kuvaus tuntuu autenttiselta.
Anun ihmeelliset matkat 