Huijareita ja puolimaailmannaisia

Teos: Pierre Lemaitre: Tuhon lapset (Minerva, 2021)

Suomennos: Susanna Hirvikorpi

Äänikirjan lukija: Antti Virmavirta

Louise on 30-vuotias opettajatar Pariisissa, joka on jäänyt asumaan yksin perheensä ränsistyneeseen taloon tämän äidin kuoltua. Kihlaus pitkäaikaiseen sulhoon on purkautunut, ja oikeastaan Louise on pitkään halunnut enemmän lasta kuin puolisoa. Onnettomien sattumusten kautta hän päätyy epäsuosioon koulussaan, koska hänen siveellisyytensä on asetettu kyseenalaiseksi.

Vuonna 1940 Ranskassa on julistettu yleinen liikekannallepano, ja pariisilaiset pelkäävät natsien marssia rakkaaseen kaupunkiinsa. Luottamus maan armeijan iskukykyyn ei ole saumatonta kaikissa piireissä, eikä ihmisillä ole yhtenevää mielipidettä siitä, kummat ovat suurempi uhka kansakunnalle, fasistit vai kommunistit. Sota luo röyhkeimmille ja viekkaimmille uusia rikastumisen keinoja niin maalla kuin kaupungeissa.

Kirjassa seurataan Louisen ja entisen matematiikan opettajan, nykyisen aliupseeri-Gabrielin vaiheita sodan aikana. Gabriel on lähetetty Saksan rajalle Ardenneille Maginot-linjalle, ja pääsee johtamaan joukkoja vasten tahtoaan. Tämä johtaa rintamakarkuruuteen asetoveri Raoulin kanssa, ja he joutuvat vankileirille.

Louisen, Gabrielin ja Raoulin tiet kohtaavat, kun Louise alkaa äitinsä kuoleman jälkeen jäljittää isänsä oikeaa identiteettiä. Hän kirjoittaa Raoulille rintamalle, sillä uskoo tämän olevan hänen veljensä. Isähahmo on jokseenkin ”creepy” tapaus, ja vanhempien salarakkauden tarina surullinen. Tämän jälkeen alan katsoa ravintoloiden pöytien vakikasvoja uusin silmin, sillä niistä voi löytää traagisen inspiroivia hahmoja, ainakin Pariisissa, mutta miksei myös lähempänä kotia. Tyyppejä, jotka saapuvat aina samaan ravintolaan odottamaan rakastettua, joka ei koskaan saavu paikalle.

Kiinnostavin hahmo oli kuitenkin mies nimeltä Desire, joka onnistui tarinan aikana toimimaan valelentäjänä, valelääkärinä, valeopettajana, valeasianajajana ja lopulta valediplomaattina. Hän pääsee ministeriöön töihin orientaalisten kielten asiantuntijana, eikä jää kiinni silloinkaan, kun saa tehtäväkseen seurustella kambodzalaisen diplomaatin kanssa. Pian hänet siirretään sotapropagandan osastolle kaunistelemaan Ranskan armeijan ”menestystä”. Tässä työssä hän pääsee käyttämään oikeaa osaamistaan ilmiömäisesti. Nauratti myös, että näin tämän romaanin ja viimeksi lukemani valepoliisitarinan välille muodostui luonteva yhteys.

Lemaitren kertojan kyvyt ovat kyllä loistavat, sillä jaksan hänen kyydissään rämpiä läpi jopa sodan joukkokohtauksia. Sarjan aiemmissa osissa oli paljon suht puuduttavaa taloushistoriaa, mutta sekin tuli lusittua, kun kerronta oli vetävää. En muista sarjan kakkososasta paljoa, mutta sen muistan, että siinä oli monia natsien kätyreitä ja että kaikki hännystelystä hyötyneet eivät jatkaneet satumaisen rikkaalla polulla. Louisen nuoruuden aikainen ystävyys ”kasvottoman” ja maskia käyttävän Edouard Pericoultin kanssa on tämän romaanin taustatarina. Groteskeja juonenkäänteitä ja karuja ihmiskohtaloita tähän sarjaan ainakin mahtuu.

Jätä kommentti