Escortteja etsimässä

smart

Teos: Annika Eronen ja Kari Pusa: Kissa joka kehräsi kuolemaa (Myllylahti, 2022)

Elli on nelikymppinen sihteeri, joka on hankkinut lisätuloja toimimalla escort-tyttönä eli maksullisena seuralaisena paikallisen välityspalvelun kautta Hämeenlinnassa. Löydettyään vihdoin kumppanin Markuksesta, joka on poliisi, hän on luopunut escort-urastaan. Kun sitten Markus ei kohtaakaan morsiantaan alttarilla, hääseurueella on syytä pelätä pahinta.

Tutkinnasta vastaa Markuksen kollega, rikoskomisario Hannu Savolainen. Hannulla on myös hääsuunnitelmia, mutta elämä uusperheessä vaativan Lauran ja tämän tyttären Sera-Linan kanssa on myrskyisää. Viisikymppisellä Hannulla on jo aikuiset lapset maailmalla, mutta uusperheestä riittää jatkuvaa huolen aihetta. Omakotitalon naapuririidat vievät myös paljon energiaa. Hannu jaksaa jopa siirtää muurahaispesiä ikävän naapurin tontin rajalle jatkuvassa koston kierteessä.

Teos on dekkarisarjan neljäs osa, eli aloitin taas uuden sarjan seuraamisen sen keskeltä. Annika Eronen on kirjoittanut aiemmat osat yksin, ja jatkaa nyt sarjaa yhdessä Kari Pusan kanssa. Sarja sijoittuu Hämeenlinnaan, mutta näyttäisi olevan melko monipaikkainen. Tässäkin osassa vieraillaan takaumien kautta Viipurissa talvisodan aattona, ja edellinen osa sijoittuu Etelä-Savon Ristiinaan.

Escort-Ellillä on enemmän salaisuuksia takanaan kuin mistä tuleva aviomies on tietoinen. Samaan aikaan palvelun toinen seuralainen, bulgarialainen Lena, käy oudon sairaalloiseksi Intian-matkan jälkeen. Palvelun omistaja yrittää kiillottaa firmansa pintaa, ja mikä hassuinta, hänen miehensä toimii Lääkärit ilman rajoja-järjestössä. Tämäkään herra ei tee kovin pyyteetöntä työtä, vaan käyttää kansainvälisiä kontaktejaan kyseenalaisiin bisneksiin.

Teoksen varsinainen ”pihvi” liittyy hylättyyn sukutaloon nimeltä Kuusama jossain kaupungin laidalla. Laitamäen suku on taustaltaan siirtokarjalainen, ja on tuonut tullessaan muutakin kuin ehtoisia piirakoita. Tähän tarinaan liittyi paljon kauhua, ripaus magiaa ja todella outoja ihmiskohtaloita.

Luonnehtisin lukukokemusta täyteläiseksi, eli henkilöitä oli runsaasti, ja ihmisiä ehti kuolla monella vuosikymmenellä. Tarina oli omaan makuuni hieman liiankin täyteen ahdettu, mutta pidin paljon monista yksityiskohdista, kuten marmorikuulista ja japanilaisesta solmutaiteesta. Makaaberin kauhun keskellä oli hyvää arkista huumoria, kuten edellämainitut rajariidat ja Hannun seikkailut postipakettien kavalassa maailmassa. Eli kirjailijat ovat löytäneet hyvän balanssin lähes goottilaiseen symboliikan ja kotoisan välisuomalaisen ABC-mielenmaisemaan välillä.

Saatan hyvinkin seurata tätä sarjaa aiempiin osiin, ja varsinkin kolmososa, Ristiinan enkeli, kiinnostaa eteläsavolaisen rantamiljöön vuoksi.

Kiitos Myllylahdelle arvostelukappaleesta, jonka onnistuin lukemaan samana päivänä, kun se kolahti postiluukusta. Minulla on pari Myllylahden kevään uutuusdekkaria vielä arvostelujonossa, eli olen ne lukenut, ja viivytellyt postaamisessa. Jos arvioni viivästyy viikoilla, joudun usein tekemään tuplasti työtä muistin virkistämiseksi, ja näin on viime aikoina käynyt varsinkin paperikirjojen suhteen. Siitä huolimatta yritän palata taas enemmän paperikirjojen maailmaan, koska aivoni kaipaavat fyysistä tekstiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s