Papin lapset pahimpia

Laulajainen linnutViikonlopun autistinen kirjanpoistosessio palkittiin lopulta varsinaisella helmellä. Leena Laulajaisen teos Lumilinnut (Tammi, 2001) oli se nuortenkirja, joka ilahdutti tätilukijaa poikkeuksellisella voimalla. En ollut aivan varma, oliko kyseessä nuortenkirja vai nostalginen tyttökirja ikinuorille seitsemänkymppisille. Ikäryhmään takertuminen ei kuitenkaan tee tälle historialliselle romaanille oikeutta. Nuoret ovat aina nuoria, ja lopulta tässäkin teoksessa käsitellään hyvin samantyyppisiä kysymyksiä kuin mitä nykynuoret kohtaavat, tosin eri kielellä.

Lumilinnut vie lukijansa fiktiiviselle Kyläsalmen paikkakunnalle Savon ja Pohjanmaan rajamaille 1950-luvun puoleenväliin. Päähenkilö Laura asuu viikot pikkuveljensä Veli-Matin kanssa kortteeria puutalon yläkerrassa. Laura on vastuussa koulutehtäviensä lisäksi pikkuveljen ruokkimisesta ja perään katsomisesta. Laura itse on melko järkevä, jalat maassa pysyvä nuori, mutta hänen kaveripiiriinsä kuuluu levottomampia tapauksia. Neli-viisitoistavuotiailla on jo riiuuhommat täydessä käynnissä, eikä huvituksista kieltäydytä ennen rippikoulun käyntiä. Meikkaaminen on körttiläispaikkakunnalla synti, mutta kaikki tytöt meikkaavat jossain vaiheessa salaa. Osa tytöistä ja pari poikaakin tulevat vielä kouluun körttipuvuissa.

Romaanissa seurataan Lauran elämää noin kahden vuoden ajan, 14-16-vuotiaana. Laura ehtii saada useamman ihailijan, ensisuudelmansa ja suht vastuullisen kesätyön verovirkailijana kunnantalolla. Lauran paras ystävä, papin tytär Irina, rakastuu kohtalokkaasti kommunistin poikaan Larkaan. Paikkakunnan poliittisia ja uskonnollisia jännitteitä käsitellään nuorten näkökulmasta raikkaasti ja rajoja rikkovasti. Kyläsalmi on myös kiinnostavalla tavalla monikulttuurinen paikalle muuttaneiden evakkojen ja inkeriläisten muodossa. Yhteyksiä vaalitaan myös Saksaan ja Italiaan. Maailma on nuorten elämässä jatkuvasti kylässä.

Teos oli yllättävän jännittävä ja temaattisesti monipuolinen. Juoni keskittyi rakastumisten lisäksi psyykkisiin ongelmiin, pikkurikollisuuteen ja kotoa karkaamiseen. Poikien alkoholin ja tupakan kuluttaminen on tässä väistämätöntä arkea, johon kellään ei ole aikaa puuttua. Pojat rakentavat paheiden luolansa koulun siivouskomeroon, ja eräs tytöistä varastaa uhmapäissään auton. Minusta teos onnistuu erinomaisesti valottamaan entisajan ongelmien samankaltaisuutta tämän päivän kanssa – tosin silloin psyykkinen oireilu oli leimaavampaa kuin nykyään eikä ollut lastensuojelua, joka olisi puuttunut perjantai-illan kaljoitteluun. Teos voisikin parhaimmassa tapauksessa toimia siltana tämän päivän nuorten ja heidän iso- tai isoisovanhempiensa maailmojen välillä. Ainakin se onnistuu erinomaisesti purkamaan myyttiä, että entisaikoina olisi kaikki ollut paremmin tai että nykynuoriso olisi entisaikoihin verrattuna piloilla.

Teoksessa oli samanlaisia tunnelmia kuin tänne aiemmin arvioimassani Metropoliitta Panteleimonin dekkarissa Murha näyttämöllä (Myllylahti, 2013). Tosin pohjoissavolaisen pikkupaikkakunnan jännitteet tulivat mielestäni tässä tarkemmin ja monisyisemmin käsiteltyä. Olen kiinnostunut etsimään käsiini myös sarjan muut osat Sinisen soittorasian (1998) ja Keltaisen sateenvarjon (2002). Kirjailijan tuotantoa googlatessani huomaan myös, että olen aikoinaan lukenut lapsilleni jonkun hänen lastenkirjansa, ainakin Alvar Avaruusjänis-teoksia. Kyseessä on siis legendaarinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden moniottelija.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s