Uppoavan laivan ritarikunta

kuusistoTeos: Meri Kuusisto: Vuosi tavaratalossa (Otava, 2018)

Mistä sain: E-kirjastosta

Meri Kuusisto on kirjailija, jonka esikoisteokseen Amerikkalainen (2014) ihastuin päätäpahkaa, ja jonka toista teosta Toivo Pesän muistelmat (2016) en tajunnut lainkaan. Nyt löysin hänen uusimman teoksensa Vuosi tavaratalossa, johon lähdin tutustumaan pienellä varauksella. Kirjan teema, myyjien työolosuhteet ja legendaarisen tavaratalon joutsenlaulu, toki kiinnostivat.

Romaanin päähenkilö Franz on entinen autokoulun opettaja ja uranvaihtaja. Hän päätyy tavaratalon harjoitteluohjelmaan, jossa vuoden aikana on tarkoitus tutustua yritykseen perinpohjaisesti. Franz on jo 38-vuotias, hänellä on takanaan yliopisto-opintoja, mutta elämä tuntuu jumittavan paikoillaan. Suhde vanhempiin ja veljeen on etäinen, veli on tyypillinen menestyjä, joka onnistuu työn ohella rakentamaan perheelleen omakotitaloa.

Tavaratalossa on värikkäitä myyjäpersoonia, joista moni on Franzin lailla epäonnistunut aiemmin valitsemillaan poluilla. Mukaan mahtuu entisiä professoreita ja konkurssin tehneitä elämäntaparunoilijoita. Toki köörissä on mukana pinnallisia rasvaprosentin mittaajia ja stailisteja, ja pelottavan maineensa ansainnut Madame, jolla on täysi monopoli naisten vaateosaston arkeen. Franz suorittaa kuukausiaan eri osastoilla pikku partiolaisen lailla, ja löytää pian henkilökunnan tekopirteyden salaisuuden.

Vuosi tavaratalossa on satiirinen teos, jossa kuitenkin on yllättävän paljon kosketuspintaa työelämän realiteettien kanssa. Jonkunsorttista spiidiä on vedettävä, tulipa se purkista tai triathlon-radalta. Tavaratalon johtajan poika Joel hakee vitamiinejä kirkkaamman tulevaisuuden visiointiin Dubain sisälasketteluradoilta. Kuihtuvasta tavaratalosta halutaan luoda uudenlainen elämysmaailma, jossa arjessaan uupuneet voivat käydä lepäämässä unikapseleissa, ja joissa jokainen myyjä on vastuussa uniikin panoksensa antamisesta. Ilmapiiri työpaikan kehittämiskokouksissa on väkinäinen ja epätoivoinen, mutta eteenpäin silti mennään, myös robottien voimalla.

Toki tähän käsikirjoitukseen kuuluu, että Franz kipuilee seksuaalisen suuntautumisensa kanssa, ja vasta keski-iän kynnyksellä uskaltaa tulla kaapista ulos. Homo Stockan vaatemyyjä kuitenkin on aika kulunut klisee. Franzilla toki on myös naispuolisia ihailijoita, ja hän joutuu kiusalliseen neliödraamaan, kun häntä vanhempi energiahoitaja Anita alkaa vikitellä häntä. Oikeasti Franz on rakastunut Anitan tyttären poikaystävään Syksyyn, joka on syy tämän potkuihin autokoulusta.

Suhdesoppaa kirjaan mahtuu lähes yhtä paljon kuin piripäissä sekoilua työpaikalla, enkä osaa sanoa, kummalle lämpenin enemmän. Ehkä suhdesopalle, jossa tyypeistä kuitenkin paljastui inhimillisempiä piirteitä. Franzille tavarataloon työllistyminen on kuitenkin siinä mielessä positiivista, että hänen sosiaalinen elämänsä lähtee sen kautta uuteen nousuun.

Ymmärtääkseni Kuusiston keskeisin teema on ollut yhteiskunnasta syrjäytyminen, ja tuosta näkökulmasta Vuosi tavaratalossa antaa näille pudokkihahmoille toivoa. Satiirin/parodian näkökulmasta odotin hieman rankempaa revittelyä, varsinkin kun kyseessä oli työttömien aktivointiohjelma (tosin palkallinen, ei 9 e karkkirahalla käyvä). Tässä ei ehkä täysin päästy asian ytimeen, eli kysymykseen, kuinka ahtaalle työtön harjoittelija voidaan Sipilän Suomessa panna. Franzilla oli kuitenkin harjoittelunsa aikana varaa ostaa brie-patonkeja ja satiinilakanoita, eli hänen kärsimyksensä olivat enemmän henkisiä kuin materiaalisia.  Toisaalta yksi pudokeista tekee itsemurhan, ja muillakin saattaa olla jopa Franzia vaikeampaa.

Kirjassa on paljon hyvää tahtoa, pienempien oikeuksien puolustamista, ja yhteiskunnallista pohdintaa kuluttamisen merkityksestä. Se ei ole pelkkää kevyttä viihdettä, vaikka paikoitellen se junnaa sillä tasolla. Työelämän kuvauksena se on kepeän makaaberi, ja uskon sen varsinkin puhuttelevan niitä, jotka työskentelevät alalla.

Suosittelen tämän kirjan lukemista yhdessä Sami Rajakylän työläistrilogian kanssa, ja varsinkin teoksen Pankkipoika (2016), jossa kuvataan automarketin oheisen pankin virkailijan mehevää arkea. Molemmissa teoksissa oli samansuuntaisia kerronnallisia haasteita, mutta ne kertovat hienosti kuluttajakansalaisuuden kahdesta eri päästä. Lähiön marketelämä ja keskustan tavaratalon hifistely eivät lopulta työntekijän näkökulmasta ole kovin kaukana toisistaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s