Keltaisen talon kolmiodraamaa

Teos: Tuuli Salminen: Rannalla poika (LIKE, 2019)

Keltaiseen taloon meren rannalla muuttaa uusi perhe, jota kukaan pikkukaupungin asukkaista ei tunne. Perheen äiti on psykiatri, ja häntä haastatellaan paikallislehdessä uusista haasteistaan turvapaikanhakijoiden auttajana. Kaupungissa on juuri lakkautettu tehdas, ja osa sen tiloista on muutettu vastaanottokeskuksen käyttöön. Pinnan alla kytee katkeruus ja viha, ja sille on helppo löytää kohde uusista tulokkaista.

Tuuli Salmisen romaani Rannalla poika on ovela läpileikkaus ajastamme, jossa työttömyys, sen uhka, mielenterveyden ongelmat ja ksenofobia kulkevat käsikynkkää markettien käytävillä. Kirjan psykiatriäiti Olga ei ole missään turvassa potilaidensa yhteydenotoilta, ja hän päätyy tilanteeseen, jossa hän kirjoittaa reseptejä ilmaiseksi ja tekee luvattomia kotikäyntejä pomonsa selän takana. Olga on myös itse masentunut, ja hänellä on suuria haasteita arkensa hallinnassa. Vahvimmin minuun teki vaikutuksen koulutetun akateemisen uusavuttoman arjen kuvaus, koska tämä olisi voinut olla kuin tuokiokuva minun keittiöstäni.

Kirjassa on kauttaaltaan hienovarainen maailmanlopun tunnelma: on nimettömiä stalkkereita, talo on hajoamassa käsiin, myrskyt ovat tuona talvena ilmiömäisiä, sähköt katkeilevat, ja perheen koira katoaa. Kun rannalta löytyy hypoterminen nuori mies, jonka äidinkieli on arabia, tilanne sakenee entisestään. Kuka voi luottaa keneen, ja kenellä on vastuu kuolemanvaarassa olevan nuoren kohtalosta?

Salmisen kieli on poeettista, ja kirjan rakenne on sopivan aukkoinen. Kaikkia juonen käänteitä ei selitetä puhki, vaan lukija joutuu päättelemään asioita rivien välistä. Pidin kirjassa varsinkin siitä, ettei sen asetelma ollut täysin kliseinen: tässä auttaja on lähes yhtä suuressa kriisissä kuin autettava, lapset joutuvat ottamaan aikuisen roolin, eikä turvapaikanhakijoiden tarinaan liity suurta, rajoja rikkovaa romanssia. Nuoren Wael-pojan seksuaaliseen etsintään on vihjauksia, mutta teos ei kuitenkaan nouse tutkielmaksi muslimitaustaisten homomiesten tilanteesta. Etnisyyteen, uskontoon ja kulttuuriin liittyvät koordinaatit ovat kirjassa hienovaraisia, eivätkä ne pahemmin selitä henkilöiden käytöstä.

Tänä vaalikeväänä tämä romaani on äärimmäisen ajankohtainen, koska siinä käsitellään myös seksuaalirikoksia ja niiden pelkoa. Vihapuhetta, varsinkin netin välityksellä tapahtuvaa, Salminen käsittelee mielestäni paremmin kuin vaikka Jari Tervo viimeisimmässä kirjassaan. Vihaa pursuavat viestit menevät ihon alle, ja vaikuttavat kohteen arkiseen toimintaan.

Romaanina tämä on pieni, fokusoitu tarina, joka pysyy erinomaisesti lestissään. Se ei pyri selittämään puhki koko viime vuosien turvapaikanhakutilanteen ilmiötä, eikä pelastamaan koko maailmaa, vaan näyttää tavallisia ihmisiä eri tilanteissaan. Hyvää siinä on myös se, ettei se demonisoi maahanmuuttokriittisiä, joita tässä universumissa mahtuu myös ruotsinkieliseen vähemmistöön. Ihmisiä yritetään ymmärtää heidän lähtökohdistaan käsin, myös pitäen sisällä muutoksen mahdollisuuden.

Olin kirjaa lukiessa paikoitellen aidosti kauhuissani, mikä myös kertoo valitun minimalistisen tyylin tehokkuudesta. Toki sen poeettinen ympäristö ja hieno luontokuvaus auttoivat tunnelmiin uppoutumisessa. Kirja ei yleensä voi epäonnistua, kun sen tapahtumapaikaksi valitaan nurkistaan hapristunut, keltainen puutalo meren rannalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s