Vain neljännen maailman ongelmia

Teos: Katri Rauanjoki: Kesämerkit (S&S, 2022)

Äänikirjan lukija: Tauno Ljetoff

Päivän kirjaksi valikoitui kesäinen tunnelmapala kolttasaamelaisten mailta. Katri Rauanjoki on minulle jo tuttu kirjailija, jonka aiemmistakin kirjoista löytyy arviot tästä blogista. Olin erityisen vaikuttunut hänen edellisestä teoksestaan Lenin-setä ei asu enää täällä (2019), joka sijoittuu Huippuvuorille ja käsittelee sen neuvostoaikaisen tutkimusaseman historiaa ja nykypäivää. Arktisissa tunnelmissa jatketaan myös uusimmassa romaanissa, joka vie lukijansa koilliseen Lappiin, kolmen maan rajaseudulle.

Teoksessa ei ole selkeää juonta, vaan se on kudelma yhteisön nykytilanteesta, jossa eri-ikäiset henkilöt etsivät identiteettiään ja suhdettaan pohjoiseen ekosysteemiin. Teos kuvaa yhden kesän luonnonkiertoa Lapissa ja maailmalla. Osa henkilöistä saa elantonsa kolttasaamelaisuuden artikuloinnista maailmalla, osa etsii citysaamelaisuuden olomuotoa Helsingissä, ja osa ottaa vastaan couch surfing-vieraita esi-isiensä mailla. Perinnekäsityökerhossa väännetään edelleen yhteisön piilevästä homofobiasta, mummoja kärrätään vasten tahtoa terveyskeskukseen lepäämään, jotta heidän kodeissa pääsisi siivoamaan. Nasti-mummolle tulee puhelinmyyjän narraamaana Glorian ruoka ja viini, vaikka paikallisen supermarketin anti tuntuu etelän turisteille räätälöidyltä. Paikallinen tsasouna on nimetty Pyhän Georgio Voittajan mukaan, eli tuon saman Yrjänän, joka nyt lietsoo vihamielisyyttä venäläispatrioottien hihanauhoissa.

Larissa-tädillä on näyttely New Yorkin MoMassa, ja tämän veljenpoika, tutkija-Vesa yrittää käydä sitä katsomassa mahdollisimman coolisti. Nuoret akateemiset vitsailevat ”neljännen maailman ongelmista”, jotka johtuvat alkuperäiskansojen valtiottomasta tilasta. Kolttasaamelaisten tilanne jopa muiden saamelaisten parissa on häilyvä, koska kaikki eivät pidä heidän uudelleenasutusta muiden saamelaisten maille oikeutettuna. Ryssittely kuuluu edelleen tämän pienen vähemmistön arkikokemuksiin varsinkin silloin, kun he uskaltavat käyttää julkisesti kansanpukujaan.

Kirjailija itse identifioituu Lapissa kasvaneeksi ”pohjoiseksi ihmiseksi”, mutta tästä huolimatta kolttasaamelaisuus ja ortodoksi usko olivat hänelle vieraita ilmiöitä ennen tätä kirjoitusprojektia. Varsin vakuuttavasti hän on päässyt henkilöidensä ihon alle – ihmisten, jotka elävät globaalissa maailmassa yhtä lailla kuin muutkin maamme kansalaiset, ja joiden mielenkiinto ei rajoitu pelkästään omaan kulttuuriin ja etnisyyteen. Frozen-elokuvan esitys inarinsaameksi on iso juttu myös kolttasaamelaisille lapsille, mutta omalla kielellä katsotaan Muumi-piirrettyjä.

Jäin itse kirjaa kuunnellessa matkustelemaan tiettyjä pohjoiseen luontoon liittyviä sanoja, kuten jurmu, muotka ja lompolo, joiden merkitys selveni jotenkuten, mutta joita en edelleenkään käyttäisi aktiivisesti arjessani. Tunturijokiin liittyvä sanaston omaksuminen vaatii oikeastaan näiden muodostelmien havainnoinnin omin silmin.

Tämä oli ensimmäinen lukemani teos koltista, joten en voi verrata tätä mihinkään aiempaan lukemaani. Viime vuonna lukemani Niillas Holmbergin Halla helle oli järeämpi esitys laajemmasta saamelaisesta nykykulttuurista, jossa oli osittain samoja teemoja, varsinkin kuvataiteisiin ja käsitöihin liittyviä. Tuo teos vaatii lukijaltaan isompaa panostusta, ja se on myös juonellisesti kunnianhimoinen. Tämä romaani johdattaa lukijansa samojen ilmiöiden äärelle melkein vaivihkaa, eikä lukijalta vaadita suuria pohjatietoja kolttasaamelaisesta kulttuurista. Mielestäni onkin hienoa, että nykyään löytyy kepeämpiä ja raskaampia fiktiivisiä teoksia maamme etnisistä vähemmistöistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s