Miehestä, joka muistaa fantasiapizzan täytteet

Teos: Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä (Gummerus, 2021)

Äänikirjan lukija: Mimosa Willamo

Muutama vuosi sitten samastuin vahvasti Sisko Savonlahden esikoisromaanin kertojaminään, ja kun tämä autofiktio sai viime vuonna jatkoa, olen yrittänyt kuunnella sitä, mutta mielikuvani ensi kuulemasta ovat hatarat. Nyt otin kirjan toiselle kierrokselle, ja yritin suhtautua tarinaan kärsivällisemmin kuin ensi kierroksella.

Kirjan nimetön kertoja on edennyt elämässään pysyvään parisuhteeseen Valtterin kanssa. Valtteri on mies, jonka hän muistaa Laajasalon opiston tupakkapaikalta, ja jonka kanssa hänellä oli nuorempana lievää säätöä. Välillä on viidentoista vuoden radiohiljaisuus, mutta eräänä päivänä Valtteri palaa kuvioihin yhtä vähäeleisesti kuin joskus lähtikin.

Pariskunta uskaltaa muuttaa yhteen kertojan kaksioon Kalliossa. Seuraa normaalia pesänrakennusonnea, reissuja IKEA:an ja vinyylilevyjen soittamista. Onnea tuottaa se, kun mies muistaa naisen toivomat fantasiapizzan täytteet, mutta silti kertojaa vaivaa jatkuvasti vaisu olo suhteessaan. Samalla hän kamppailee oman kroonisen masennuksensa kanssa. Masennus on käynyt kylässä myös miehellä, joka tuntee hyvin Ketipinorin vaikutukset. Uudessa tilanteessaan nainen ei voi enää jäädä neljän seinän sisään vetelehtimään kuten sinkkuaikoina. Uusi parisuhde johtaa suurempaan vastuuseen itsestä ja omasta terveydestä, mutta valitettavasti se myös johtaa lääkkeiden kasvaviin annoksiin.

Teoksen perussävy on melankolinen, vaikka mahtuu siihen myös ilon pilkahduksia. Pidin kirjassa eniten matkakuvauksista, ja löysin näistä hieman Rachel Cuskin ja Deborah Levyn tyyliä. Teoksen kirjailijaminä ei vielä ole niin kuuluisa, että ramppaisi kirjallisuusfestareilla ulkomailla (joiden kuvauksessa Cusk ja Levy ovat ilmiömäisiä), mutta yllättävän hauskoja havaintoja hän osaa taikoa myös rantalomilta Lanzarotelle ja Kreikan saaristoon. Vaikka ensimmäinen loma Lanzarotelle poikaystävän kanssa sujuu hienosti, päättää hän kuitenkin lähteä Kreikkaan yksin. Lomalla häntä lohduttaa se, että voi raportoida kuulumisistaan miehelle Suomeen ja luottaa siihen, että kotona häntä odotetaan.

Yksi kirjan suurista teemoista on vapaaehtoinen lapsettomuus, ja yhteiskunnan ja lähipiirin suhde neljääkymppiä lähestyvään naiseen, joka elää parisuhteessa ilman lapsia. Koin kyllä kirjan kierukanasennusepisodin ylimitoitetuksi, sillä kirja alkaa siitä ja siihen palataan vielä loppumetreillä, mutta ehkä se oli tietoinen tyylillinen keino. Toisaalta pohdinnat lapsen mahdollisesta hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä voivat juuri olla kirjan tärkein anti noin nelikymppisille lapsettomille naislukijoille.

Luin kirjan uskollisesti, sillä Savonlahden esikoisteos jätti kutkuttavan olon päähenkilön jatkokuulumisista. Arvostan kirjassa mikroskooppisen rehellistä tyyliä, ja mielenterveysasioiden rohkeaa käsittelyä. Koin myös, että seksuaalisuuden käsittely oli kirjassa hyvässä balanssissa elämän muiden haasteiden kanssa.

Tämän kirjan rinnalla kuuntelin myös Henriikka Rönkkösen tuoretta parisuhdetilitystä, ja siihen verrattuna Savonlahden teos tuntuu jopa korkeakulttuuriselta. Taidan jättää Rönkkösen teoksen arvioimatta, koska minulla ei ole siitä mitään rakentavaa sanottavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s