Ikuisen kaupungin tosizombiet

villa_sibyllan_kirous-vala_vera-26839642-75816626-frntVera Valan Rooma-aiheisia dekkareita on mainostettu paljon sosiaalisessa mediassa, ja vaikka Italia-faniksi lukeudunkin, olen suhtautunut niiden saamaan suitsutukseen varauksella. Italiassa on tullut lomailtua useamman kerran viime vuosina, mutta ikuista kaupunkia olen toistaiseksi katsonut vain junan ikkunasta interrail-reissulla v. 1991. Rooma on ollut matkustuslistallani pitkään, mutta minulla on turistimassojen fobia enkä siis ainakaan haluaisi sinne huippusesonkeina. Loka-marraskuu voisi olla paras ajankohta minulle, mutta nyt huomaan Ryanairin lopettaneen Rooman-vuoron, joten köyhä joutunee taas äänestämään kukkarollaan. Onneksi siis on Vera Vala – ennustankin pidempää ystävyyttä hänen monisärmäisten teostensa äärellä. Joskus lukemalla pääsee moniaistisesti paikan päälle. Näin kävi tässä kyydissä.

Valan kolmas dekkari, Villa Sibyllan kirous, on toukokuun tarjouskirja ElisaKirjan dekkariklubissa. Aloitin siis puolisuomalaisen Arianna-yksityisetsivän seikkailuihin tutustumisen väärässä järjestyksessä, mutten usko sen haittaavan. Arianna kuuluu maineikkaaseen roomalaiseen Lupi di Bellisin sukuun, jonka aatelistaustan osa lähipiiristä edelleen ottaa huomioon. Nuorta etsivää kutsutaankin contessaksi, kreivittäreksi. Italialaisten tasavaltalainen muisti on valikoiva ja lyhyt.

Dekkarin alkuosa tuntui elitistiseltä, mutta innostuin tekstistä todella siinä vaiheessa, kun Arianna poistui de Curtisin perheen turvakameravyöhykkeeltä ”ihmisten ilmoille” kansan pariin. Rooman eri asuinalueiden tunnelmat välittyivät tässä ilmiömäisesti. Vala on tehnyt huolellista taustatyötä Rooman sosiaalisen historian ja arkkitehtuurin suhteen. Erityisesti perinteisten työväenluokkaisten alueiden arkea oli kiinnostavaa seurata. Garbatellan kaupunginosa perittyine vuokra-asuntoineen ja niissä vanhempiensa nurkissa asuvine yli kolmikymppisine mammoneineen pääsi erityisesti maailmankartalleni Valan ikuistamana. Tämä siirtolapuutarha- ja uusbarokkista palazzo-tyyliä sekoittava kombinaatio pitäisi kyllä nähdä livenä.

Tässä liikutaan Rooman kerman leikkikentillä, pankkiirien ja huippujuristien sisäsiittoisissa piireissä. Juoni sivuaa erikoista mithralaiskulttia, rahanpesua, mafiaa ja lehdistön vapautta. Kaikki naispäähenkilöt, Arianna itse mukaanlukien, kärsivät  menneisyyden varjoista ja kutsumattomien vieraiden ahdistelusta.  Villa Sibylla on paikka, jossa naisten päätyminen mielenterveysongelmiin ja itsemurhiksi lavastettuihin kuolemiin on kuin käsikirjoitettu kohtalo. Ennen menestyneistä uraohjuksista tulee zombeja, joiden itseluottamus murenee murenemistaan.

Ariannan suhde istuvaan ulkoministeriin Bartolomeoon tuntui kököltä tai päälleliimatulta ratkaisulta. Joku pienempikin kiho olisi riittänyt. Onneksi se ei kuitenkaan ollut juonen kannalta ratkaisevassa osassa.

Italialle uskollisena Vala jakaa avokätisesti ruokainspiraatiota. Tässä harrastetaan runsaita uunipastaruokia ja myös erikoisempia kasvisruokia, kuten friteerattuja kesäkurpitsankukkia. Ariannalla on lämmin suhde lapsuudenkotinsa taloudenhoitajan kanssa, sillä hänen suomalainen taidemaalariäitinsä ei ymmärrä kokkaamisesta tuon taivaallista. Kotiin palattuaan onkin normaalia, että hän viettää päivän keittiössä Martan kanssa kokkaamassa ennen kuin edes tervehtii vanhempiaan. Perhe-elämä onkin tässä sopivan vinksahtanutta makuuni.

Vaikka dekkarin pääjuoni on ahdistava (ja ilman ahdistavuutta ei taida voida kirjoittaa hyvää dekkaria), siinä on runsaasti muuta historiallista ja kulttuurista sisältöä kuin misogynia ja paikoitellen hauskaa huumoriakin. Uskoisin, että moni dekkareihin vihkiytymätön lukee Valan teoksia vain saadakseen annoksen aitoa italialaisuutta. Mielestäni se on täysin riittävä ja legitiimi peruste. En voi verrata lukemaani muihin Italia-aiheisiin dekkareihin, sillä olen tainnut lukea vain yhden Donna Leonin teoksen (sen jättämättä suurempaa muistijälkeä) ja seurannut Montalbanon seikkailuja TV:stä laiskanlaisesti ihastumatta niihinkään. Loppujen lopuksi luen ja seuraan Italia-aiheista kirjallisuutta ja mediatuotantoa verrattaen vähän ottaen huomioon, kuinka hyvin maassa viihdyn.

Sen sijaan vertaan Valan tuotantoa Milja Kauniston Ranskaan sijoittuviin historiallisiin romaaneihin. Molemmissa aito rakkaus maahan ja sen ihmisiin loistavat ja uskoisin teosten puhuttelevan kaikenikäisiä ja molempaa sukupuolta edustavia lukijoita. Ei siis mitään chicklitiä eikä kevyttä hömppää, vaan informatiivista ja analyyttista meininkiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s