Etnosossun univormussa

kadonnutMari Pyy jäi viime vuoden lopulla mieleeni lupaavana uutena dekkaristina, joten olin iloinen löytäessäni hänen esikoisteoksensa Kadonnut (Myllylahti, 2013) pian Paperittoman (2015) jälkeen. Inka Uusimaan työhaasteet jäivät kinkkisesti kuumottamaan takaraivoani, ja ovat herättäneet uusia kysymyksiä nyt, kun itsekin olen sosiaalialan opintoja aloittamassa. Todennäköisesti tulen käyttämään teoksia taustamateriaalina koulutehtävissäni.

Kadonneessa Inka Uusimaa työskentelee nuorten turvapaikanhakijoiden vastaanottokodissa sosiaalityöntekijänä. Hän näkee työnsä nuorten pyyteettömänä kuulijana, puolustajana ja asioidenhoitajana – on muiden viranomaisten tehtävä arvioida nuorten tarinoiden tai identiteetin todenmukaisuutta. Hänen esimiehensä Iso Pomo ei edusta samaa humaania lähestymistapaa, vaan kohtelee nuoria hallinnoitavana asiakasmassana. Vastaanottokodissa trafiikki onkin vilkasta, ja erityistä huolta aiheuttavat karkulaiset, jotka eivät jätä jälkeensä sanaakaan. Työn tahti on nopeatempoista, eikä kaikkiin nuoriin ehdi solmia luottamuksellista suhdetta.

Inka on neljääkymmentä lähestyvä sinkku, joka mieluummin tituleeraa itseään vanhaksipiiaksi. Hän on monessa suhteessa naimisissa työnsä kanssa, eikä yleensä jätä puhelimeen vastaamatta vapaailtoinaankaan. Hän on tyyppinä introvertti puurtaja, joka tietoisesti haluaa pitää tuttavapiirinsä suppeana. Inkan lapsuuden ja nuoruuden salaisuudet varjostavat hänen nykyisyyttään, mutta vain harva tietää hänen taustoistaan. On hänelle tyypillistä matkustaa kesälomalle Sudaniin entisen asiakkaan perheen luo, sillä hänellä ei ole Suomessa sellaista lähipiiriä, jonka kanssa lomailtaisiin yhdessä.

Teoksessa etsitään kadonnutta sudanilaista tyttöä Nasimia, ja tarina syvenee Inkan kieltämättä kaoottisten lomamuistojen kautta. Kulttuurishokki on lomalla väistämätöntä, sillä lomanviettoon ei liity montaakaan rentoa hetkeä. Matkustamalla ihmiskaupan alkulähteelle Inka oppii katsomaan salakuljettajien naispuolisten uhrien asemaa uusin silmin. Konservatiivisen, ääri-islamiin taipuvaisen maan arjessa kuka tahansa tyttö, joka kerrankin on puhunut länsimaisen miehen kanssa, on jo loppuiäkseen huoraksi leimattu. Khartoumissa pyörii eurooppalaisia miehiä, joiden tarkoituksena on ympäripuhua köyhiä palvelustyttöjä mukaansa velkavankeuteen. Inka seuraa lomansa aikana muukalaislegioonan sotilaan näköistä miestä, joka palaa Eurooppaan aivan liian nuoren vaimokandidaatin kanssa. Ylipäänsä näiden lukutaidottomien tai vain vähän koraanikoulua käyneiden lasten roudaaminen Eurooppaan tuntuu irvokkaalta, eikä monillakaan lapsista ole ruusuista unelmaa Euroopan rikkauksista.

Teos on tiivis ja juoni yllätyksellinen. Psykologinen jännitys on tässä vielä voimallisempaa kuin jatko-osassa, joka taas tutkii paperittomien terveysklinikan arkea laajemmin ja poliittisemmin. Molemmissa teoksissa pyritään jakamaan myös faktatietoa vaikeasta globaalista ilmiöstä, johon liittyvien ongelmien ratkaisu ei onnistu pelkästään kansallisella tasolla. Kadonnut antaa mielestäni todenmukaisen ja tarkkapiirtoisen kuvan työstä, jossa pelkkä maailmanparannusasenne ei riitä. Jos joku ”partalapsista” suu vaahdossa saarnaava vaivautuisi lukemaan tämän teoksen, oltaisiin jo voiton puolella, sillä kukaan teoksen ammattilaisista ei esiinny idealistisena ”pullahalaajana”. Teoksen universumissa on itsestäänselvää, etteivät kaikki asiakkaat ole sen ikäisiä kuin ovat viranomaisille ilmoittaneet, mutta on myös todennäköistä, että köyhimmistä oloista tulevat eivät faktuaalisesti tiedä tarkkaa biologista ikäänsä.

Inka Uusimaalla riittää itseironiaa tutkia garderoobiaan ulkopuolisten silmin. Työvaatteiden valinta on usein huumorin ryydittämää: kun kaapista löytyy ”sekoitus asiallista sosiaalityöntekijää ja entistä etnofania”, olennaista on löytää balanssi tyylien välillä. Pienet arjen havainnot ovat tarpeellisia henkireikiä muuten dramaattisessa tapahtumien vyöryssä. Inkan nupuillaan oleva romanssi edunvalvoja Rami Khanin kanssa on myös tarpeellinen henkireikä, joka ei tunnu päälle liimatulta. Usein en jaksa dekkareissa pakollisen oloista romanssiviritelmää, mutta tässä romanssi toi kerronnalle syvällisempää lisäarvoa.

Lukisin mielelläni kolmannenkin Inka Uusimaa-dekkarin, jonka olettaisin sijoittuvan ulkomaille. Sosiaalityöntekijän näkökulma on raikas, varsinkin kun hänen persoonassaan on säröjä ja salaisuuksia, joita ei vielä tässä teoksessa keritä kokonaan auki.

Helmet-haasteessa kuittaan nyt rastin 4: ”Maahanmuuttajasta, turvapaikanhakijasta tai pakolaisesta kertova kirja.”

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s