Ahneuden oikeutuksesta

kevätJokaiseen kesään kuuluu ainakin yksi ruotsalainen dekkari, ja minulla se saa olla Mons Kallentoftin Kevätkuolema (WSOY, 2013, suom. Arja Gothoni ja Juha Saikkonen). Kallentoft on kirjoittanut yhteensä viisi vuodenaika-aiheista teosta, joissa päähenkilönä on linköpingiläinen poliisi Malin Fors. Tämä teos on sarjan neljäs osa, ja kuten kansikin vihjaa, kyseessä ei ole mikään kevytmielinen oodi puhkeavalle luonnolle.

Malin Fors on kompleksinen poliisihahmo, joka kamppailee alkoholismin ja tunnevammaisen perhetaustansa kanssa. Hän on vasta 37-vuotias, mutta vaikuttaa henkisesti vanhemmalta. Hän on tullut äidiksi nuorena ja lähtenyt poliisikouluun pienen lapsen kanssa. Tytär Tove on jo 16-vuotias itsenäinen toimija, joka on kokenut kovia äidin juomisen vuoksi. Äidin ja tyttären suhde kestää kuitenkin menneet kolhut, ja vuoroviikkoasuminen isän ja äidin luona sujuu ilman suurta draamaa. Teoksessa käsitellään Malinin sukusalaisuuksia pitkällisesti, noin puolen romaanin verran, ja rikosjuonen ja muun juonen punoutuminen yhteen tekee tästä normaalista poikkeavan dekkarin. Ihmissuhdekuvioita tässä on runsaammin kuin rikosten teknistä ratkaisemista.

Kun pommi-isku tappaa Linköpingin keskustassa 6-vuotiaat kaksoset, kansakunta järkyttyy ja mediajulkisuus on taattua. Kuolleet tytöt kummittelevat Malinille, joka juomisen jätettyään on erityisen herkkänä yliluonnollisille viesteille. Lasten surman inhottavuus oli tässä samaa luokkaa kuin juuri viimeksi lukemassani botswanalaisessa dekkarissa; molemmissa oli paljon ihmisen lihan paloja ja pelottavia ääniä tuonpuoleisesta.

Pommi-iskusta epäillään paikallisen moskeijan kävijöitä, moottoripyöräjengejä ja äärivasemmistolaista Talouden vapautusrintamaa. Talouskriisi on jättänyt linköpingiläiset massatyöttömiksi, ja ongelmat näkyvät paikallisissa juottoloissa. Ruotsin eriarvoistumista kuvataan monen henkilön näkökulmasta, Malinin itse mukaanlukien, joka ei yksinhuoltajana pienellä poliisin palkallaan ole koskaan päässyt kulutusjuhliin mukaan.

Malin päätyy selvittämään rikosta nuoruutensa Tukholmaan, jossa hän kohtaa taas hyvinvointivaltion ääriryhmät, ahneudessaan häikäilemättömät verokeinottelijat ja hampaattomat narkkarit, joista moni asuu metron salakäytävissä. Josefina-nimisen naishahmon kohtalo on riipivä, ja hänen taustansa yllättävä. Erilaisia riippuvuuksia Kallentoft käsitteleekin monisyisesti, samoin kuin heidän auttajiensa motivaatiota pysyä vaativalla kentällä. Slussenin katulähetyksen yömajalla on töissä hienostorouvia, jotka sovittavat kalliin elämäntapansa aiheuttamaa syyllisyyttä jakamalla keittoa narkkareille.

Kuinka kapitalistiseen ahneuteen voidaan kasvattaa on yksi teoksen pääkysymys. Kurtzonin suvun kasvatusmetodit olivat mielestäni teoksen yliampuvin osuus, jossa mentiin jo hieman epäuskottavuuden puolelle. Olisiko Ruotsissa oikeasti joskus ollut näin extremellä tavalla kieroon kasvanutta sijoittajasukua, sitä en tiedä.

Tämä oli järeä dekkari, joka tempasi mukaansa ja piti otteessaan loppuun saakka. Luin kirjan melkein yhdeltä istumalta, vaikka sivumäärä oli suuri. Hankin kirjan heräteostoksena vetävän kannen vuoksi, ja siksi teos oli positiivinen yllätys. Moni ruotsalainen menestysdekkari on jäänyt minulta viime aikoina kesken, koska olen ollut puutunut siihen hypetykseen, joka ”Nordic noirin” ympärillä käy. Malin Fors-sarjaa saatan silti jatkaa piankin, sillä Malinissa itsessään oli tarpeeksi särmää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s