Tätikirjojen aatelia

Siivosin eilen makuuhuonettani, ja sen vaikeasti saavutettavasta nurkasta löytyi talvella kesken jäänyt suloinen ”tätikirja”, Maija Asunta-Johnstonin Onnellisen naisen vuosi (Otava, 2001). Kyseessä on varhaiseläkkeelle jääneen YK-virkanaisen päiväkirja vuodelta 2000, jolloin hän vietti suurimman osan vuodesta hankkimallaan huvilalla Unkarin Varpalogin kylässä. Talossa asumisen alkuvaiheista kerrotaan teoksessa Punapukuisen naisen talo (Otava, 2000), jolloin paikka toimi uranaisen viikonloppukotina.

Asunta-Johnston on elänyt suuremman osan elämästään ulkomailla kuin Suomessa, ja Afrikka-yhteys on ollut hänen elämässään vahva. Tässä hänen puoliksi nigerialaiset aikuistuvat lapsensa ovat tyytyväisiä elämäänsä Wienissä, eikä äiti saa heitä Unkarin-mökille kuin muutaman kerran vuodessa. Äiti on myös tietoinen unkarilaisten rotuennakkoluuloista, ja punastelee usein kyläläisten rasistisille kommenteille. Teoksen alkukirjoituksena on Ben Okrin henkilökohtainen hyvän onnen toivotus Maijalle vuodelta 1994, ja teos muutenkin pursuaa viitteitä todellisesta maailmankansalaisuudesta.

Ensimmäistä eläkevuotta rytmittävät luonnonkierto ja säilömiseen liittyvät rituaalit. Maija on hyvin puuhakas eläkeläinen, jolla on vaikeuksia muuttaa elämänsä moodi tekemisestä olemiseen. Oman huvilansa ylläpidon lisäksi hän saa pyynnön alkaa taloudenhoitajaksi Kanadasta paluumuuttaneelle Tamásille. Tamás on niitä vanhan liiton miehiä, jotka uskovat verhojen valinnan olevan naisten työtä, ja joka on lapsenomaisen kiitollinen lämpimän leivän tuoksusta keittiössään. Suhde kehittyy ystävyydeksi ja lievää kosiskeluakin on ilmassa, mutta Tamásilla on salaisuutensa ja lisäksi hänen katolinen uskonsa vaikuttaa lähes munkkimaiselta. Silti hän osaa lähestyä älykästä naista erikoisista tulokulmista, esimerkiksi laittamalla tälle itse kääntämiään Lauri Viita-sitaatteja unkariksi.

Onnellisuuden reseptiin mahtuu kuitenkin paljon muuta kuin kypsän iän romanssi, jota Maija ei tunnu tietoisesti etsivän. Kaikenmaalaisten ystävien vierailut, tuliaiset, kokkailut, mystiset saunahetket akaasiahalkojen lämmössä ja viininvalmistuskokeilut täyttävät eläkeläisen arjen. Vaikka Maija ei ole vielä kirjoittajana kovinkaan vanha, hänen elämässään on aika järjestää arkistoja ja uppoutua lapsuuden nostagiaan. Joulupaperien kääreillä ja karkkipapereilla on suuri merkitys reissunaisen elämässä. Tämän lisäksi hän lainailee paljon sukulaisten vanhoja kirjeitä ja kirjoittaa unipäiväkirjaa.

Tämä ei ehkä ollut teemaltaan järisyttävin julkaistu päiväkirja, mutta viihdyin sen tunnelmissa ylimaallisesti ja nautin kirjailijan lempeän sallivasta elämänasenteesta. Kirja on kirjoitettu ennen kuin leppoistamisesta tai downshiftingistä tuli muotisanoja. Siinä on ripaus kristillistä hengellisyyttä, mutta hyvin vähän keskiluokkaista itsehoidollista höttöä. Hyvän mielen lähteitä voi jokainen keksiä itse ympäriltään, eikä niiden löytämiseksi tarvitse käydä kalliilla viikonloppukursseilla. Vaikka kakkosasunnon ostaminen Unkarista ei ole meille kaikille mahdollista nyt, moni tässä esitetty mielihyvän lähde on toteutettavissa muuallakin. Ja koska hyvin harvoin saan kicksejä kirjojen liitteinä tulevista ruokaresepteistä, kiitän kuitenkin Maijaa hänen omistaan, joiden helppous todella innostaa kokeilemaan. Kiinnostavin niistä oli maa-artisokkavuoka.

Asunta-Johnston alkoi kirjailijaksi vasta Unkarin-talon ostettuaan, joten kirja on oiva esimerkki siitä, kuinka ympäristönvaihdos voi kirvoittaa luovuutta ennalta-arvaamattomilla tavoilla. Aion ehdottomasti lukea myös Punapukuisen naisen talon, sillä nyt koin, etten vielä saanut tutustua koko saagaan. Kirja on objektinakin niin rentouttava, etten raaski heti palauttaa sitä samaan kierrätyshyllyyn, josta sen nappasin. Tämä saattaa olla niitä kirjoja, joissa on hauska käydä hengailemassa vain persikkahillon tuoksun vuoksi.

Kirja sattui sopivasti eteeni Kati Hiekkapellon dekkareiden kanssa, joten yhdessä luettuina tämä ja uutuusdekkari Tumma antoivat jo hyvän kuvan unkarilaisesta mentaliteetista. Kuvattujen kylien ja pikkukaupunkien elämä ei ollut pelkkää yhteisöllistä auringonpaistetta, vaan mukaan mahtui säröjä ja vaikeampiakin tyyppejä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s