Angstiromaanien aatelia

Marja Björkin Posliini (2008) on lukukokemuksen jatkoa äskettäin arvioimalleni Prolelle (2012); uteliaisuus lieksalaisesta kirjailijasta johti teemaan, josta en yleensä mielelläni lue. Pedofilian kuvaukset ovat useimmille herkille ihmisille liikaa. Itse pääsin urakassa suunnilleen puoleenväliin, meinasin jättää teoksen kokonaan kesken, mutta muutaman päivän tauon jälkeen päätin urheilla sen loppuun. En tiedä, kannattiko. Päällimmäinen tunne, joka kirjasta jäi oli puhdas ahdistus, kaikki huumori jäi teeman raskauden vuoksi alakynteen. Tai kun huumoria oli, se oli äärimmäisen mustaa.

Teoksen päähenkilö Jaana on hellyydenkipeä, huomiotta kasvanut lapsi, jolle mikä tahansa aikuisen antama huomio on taivaan mannaa. Kun helsinkiläinen, suomenruotsalainen Kurre-setä päräyttää urheiluautollaan Lieksan kylille, kaikki luulevat, että Anita-täti on saanut elämänsä kertapläjäyksellä kuntoon. Kurre kuuluu siihen pedofiilien tyyppiin, jolle läheisyys aikuisen naisen kanssa ei ole mahdollista. Pariskunta puhuttelee toisiaan ”mammana” ja ”pappana” ja heidän ainoa kommunikaatiokanavansa on känni.

Jaanan ja Kurren intiimiä hetkiä kuvataan raa’an armottomasti. Esipuberteettinen tyttö suorastaan rakastuu ahdistelijaansa, ”pariskunnan” kirjeenvaihto on kaikista hurjinta luettavaa. Tyttö pakenee kirjastoon kirjoittamaan uskaliaita tunnustuksia tädin miehelle, joka säilyttää kaikkia kirjeitä uskollisena peltipurkissa melkein kuolemaansa saakka. Kuoleman kynnyksellä Kurre palauttaa kirjeet lähettäjälleen. Keski-ikäinen päähenkilö vie viettelijänsä viimeistä kertaa joulukirkkoon Uspenskin katedraaliin.

Romaanin perhekuvio on hyvin samanlainen kuin uusimmassa Prolessa. Aviopari eroaa vaimon uskottomuuden vuoksi, tyttö jää huomiotta äidin uuden elämän sotkujen takia, isä muuttaa poikineen Ruotsiin. Tyttö lähetetään Helsinkiin rikkaiden sukulaisten luo siinä toivossa, että siellä hän voisi paremmin keskittyä tulevaisuuteensa. Äidin avuttomuus on legendaarista luokkaa, hän luottaa täysin rinnoin alkoholistisiskoonsa, jolla kuitenkin on hyvä asunto Marjaniemessä ja miehen edustustili käytettävissään.

En ole koskaan saanut Nabokovin Lolitaakaan loppuun, vaikka se kuuluu maailmankirjallisuuden klassikkohelmiin.  Ehkä jos romaanissa olisi ollut hieman enemmän tavaraa päähenkilön selviytymismekanismeista kaiken tapahtuneen jälkeen, siitä olisi selvinnyt ulos ehjempänä. Teos antaa ymmärtää, ettei selvitymistä oikeastaan ole olemassa, on vain mahdollisuus kokonaan unohtaa, nukahtaa muistamatta minne viimeksi jäi.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s