Vaginahissi ylös

AitoahoPirkko Aitoaho on minulle aiemmin tuntematon kertoja, jonka teoksen Parempia ihmisiä (Otava 2005) ystävä kierrätti luokseni, ehkä tietoisena viimeaikaisesta kiinnostuksestani perhe- ja seksuaaliterapiaan. Tässä on päähenkilönä viidenkympin paremmalla puolella oleva perheterapeutti Eeva, joka on elämänsä risteyskohdassa lasten lennettyä pesästä ja professorimiehen mentyä rapakon taakse vaihtoon koko lukuvuodeksi. Eeva epäilee avioliittonsa jatkoa ja alkaa kunnostaa kotiaan oman näköisekseen, hankkien uusia design-huonekaluja ja vaihtaen suihkukomeron kylpyammeen sisältäväksi boudoiriksi. Hän uskottelee itselleen ja lähipiirilleen pärjäävänsä ilman miestään, siihen pisteeseen asti, että pärjäämisleikistä alkaa tulla ironisia kommentteja.

Koin romaanin nimen hieman tylsäksi tai liian poleemiseksi – siitä pystyi vetämään liikaa johtopäätöksiä jo ennen lukupäätöstä. Nimi viittasi kai Eevan elämäntarinaan, nuoruuden toiveisiin ja haluun panostaa avioliittoon menestyneen akateemisen miehen rinnalla. Oma ura kehittyi ”siinä sivussa”, vaikka hän olisi voinut tehdä itsekkäämpiäkin valintoja. V. 1946 syntynyt Aitoaho kuuluukin ikäluokkaan, jonka naisilta vielä odotettiin jonkinlaista uhrautumista perheelle. Ikäpolvikertomukseksi Parempia ihmisiä on kuitenkin nuorekas ja ”kehityskelpoinen”. Siinä kysytään enemmän kysymyksiä kuin annetaan valmiita vastauksia hyvän elämän tarkoituksesta.

Eeva vaikuttaa henkilönä reippaalta, rempseältä ja huumorintajuiselta tapaukselta, joka on myös tietoinen seksuaalisesta vetovoimastaan. Työpaikalla hänen on pantava viehätysvoimansa sordiinolle välttääkseen turhaa draamaa ja uskottomuutta. Usein työskentely miespuolisen kollegan kanssa uhkaa mennä asiattomuuksien puolelle. Ylipäänsä hänen työpaikallaan (perheneuvolassa?) miespuolisia terapeutteja ja psykiatreja saalistetaan kuin vapaata riistaa. Miesten ja naisten väliset suhteet ovat jännittyneitä ja äärimmäisilleen polarisoituneita. Romaanissa Eeva melkein haksahtaa puumana itseään puolet nuorempaan kollegaan, joka tarvitsee kerran yöpaikkaa. Vaihdevuosien kanssa kamppailevan naisen seksuaalisuuteen suhtaudutaan humoristisesti ja sallivasti. Syrjähyppyjä ei tässä vatvota maailman tappiin saakka, eikä kenenkään henkilökohtaisia ratkaisuja moralisoida.

Teemaksi takavasemmalta nousee Eevan rintasyöpädiagnoosi, johon hän ei aluksi usko, eihän hän ole tunteita panttaavaa ahdistujatyyppiä. Eevalla on siis tapana psykologisoida kaikkia sairauksia, ja oman kehon yllättävä heikentyminen on hänelle suurempi kriisi kuin monelle tuntemalleen entiselle potilaalle. Kun auttajasta tulee autettava, siinä on usein sekä hoitohenkilökunta että lähipiiri koetuksella. Diagnoosin saatuaan Eeva pyrkii aluksi alfanaaraan tavoin vähättelemään sairauttaan, eikä halua edes kertoa siitä vanhoille vanhemmilleen. Omat lapset, sisko ja työkaverit kuitenkin uskaltavat tulla vastaan ja auttaa Eevaa muuttamaan rooliaan ainaisesta pärjääjästä ja kivijalasta ihmiseksi, joka on rikkinäinen ja jolla saa olla omiakin tarpeita.

Aitoaholla on omaperäinen kirjoitustyyli, elliptinen, assosiatiivinen, niukka. Dialogia hän viljelee paljon ja repliikit ovat lyhyitä. Nauroin teosta lukiessani ääneen monta kertaa, mikä on aina hyvän merkki. Eevan ”vaginahissi ylös”-kommentti itselleen joka rakontyhjennyksen jälkeen meni jo tahattoman tilannekomiikan puolelle – alakulohan näkyy ensimmäisenä alapäässä (sarjassamme elämää suurempia sutkautuksia). Kirjassa oli paljon ”toisen aallon” feministisiä oivalluksia ja aihioita, jotka ehkä nuoremmasta lukijakunnasta voivat vaikuttaa hieman pedagogisilta tai alleviivaavilta – samalla Eevan ja hänen samanikäisten työkavereidensa hahmot kamppailivat itsenäisyyden ja riippuvaisuuden ristiriidan kanssa. Naisten ulkonäköpaineista oli myös paljon kuittailua. Tässä oli naishahmoja, jotka olivat tehneet paljon työtä vapautuakseen perinteisistä sukupuolirooleista, mutta eivät olleet vielä päässeet täysin sinuiksi halujensa ja tarpeidensa kanssa.

Kirja on siksi nerokas puheenvuoro rintasyövästä, että siinä sitä käsitellään arkisena, tavallisena asiana, jolta riisutaan kaikki mytologiat. Siitä tulee asia, jolle voi nauraa ja josta voi selvitä hengissä, ehkä juuri itselleen ”parempana ihmisenä” kuin aiemmin. Eevan työroolia, perhesuhteita ja sairastumista käsitellään kaikkia suht tasapainoisesti, mikä mahdollistaa teoksen lukemisen monilla eri tasoilla. Tämä ei ole sydänverinen selviytymistarina syövästä, vaan tyylikäs, humoristinen kertomus syövän (tai minkä tahansa muun sairauden) kanssa elämisestä ja itsensä hyväksymisestä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s